4 asiaa, jotka sinun pitää tietää kesäkurpitsan viljelystä!
Kesäkurpitsa kuuluu kasvimaan helpoimpiin vihanneksiin. Sen kasvattamiseen liittyy muutama kätevä niksi.
1. Valitse monta kesäkurpitsalajiketta
GreenCaren asiantuntija neuvoo valitsemaan kesäkurpitsaviljelmään useita eri lajikkeita. Ristipölytys on laadukkaan sadon kannalta hyvä asia ja toisaalta et kyllästy yhteen ja samaan kesäkurpitsaan, jos tarjonta ylittää kysynnän. Kurpitsan esikasvatusaika on lyhyt, 3-4 viikkoa toukokuun alusta laskettuna yleensä riittää. Jollet halua itse kasvattaa taimia, taimitarhoissa puutarhamyymälöissä on valikoima parhaimmillaan touko-kesäkuussa.
Parvekkeelle tai ulos kesäkurpitsan voi viedä, kun yöpakkasia ei enää ole. Sopivan nuori taimi lähtee hyvin kasvuun, runsaaksi kasvaneella taimella on enemmän haasteita kasvuun lähtemisessä.
Kurpitsat ovat myös koristeellisia parvekkeella, puutarhassa ja sadonkorjuuajan pöytäkoristeina. Kesäkurpitsa on hyvin satoisa ja ystävätkin ilostuvat ylijäämästä.
2. Mikseivät kukat kypsy kurpitsoiksi?
Joskus kotipuutarhuri ihmettelee ja tuskailee kesäkurpitsan runsasta kukintaa, josta ei kuitenkaan kehity satoa. Voi myös käydä niin, että lupaavat pienet kurpitsan alut kuivuvat kasaan eivätkä kehity komeiksi yksilöiksi.
3. Taikasana on kesäkurpitsan pölyttäminen
Pienet pullistuneet kurpitsan alut ovat itse asiassa emikukkia, hedekukat puolestaan kasvavat ohuen varren päässä. Jos hyönteisiä ei näy eikä kuulu tai niillä on kiireitä muualla, ota avuksi pieni pehmeä vesiväripensseli, käytä pensseliä hedekukissa ja sivele sen jälkeen siitepölyä emikukkiin. Saat pienet kurpitsan alut kehittymään täysikasvuisiksi ja keittiö kiittää!
4. Syö ylimääräiset kurpitsan hedekukat
Jos kurpitsoissasi on runsaasti hedekukkien nuppuja, voit hyödyntää niitä sellaisenaan kokkailussa. Kurpitsan nuput ovat kauniita salaattien koristeina ja terälehdet voi syödä salaatissa. Voit myös uppopaistaa nuppuja frittitaikinassa dipattuina tai sellaisenaan upottamalla kukat pikaisesti kuumaan valkosipulilla maustettuun oliiviöljyyn tai vaikka paistaa ne nopeasti voissa. Kukanuput maistuvat esimerkiksi pastan kanssa. Tai kiinnostaisiko kevyesti grillattu, viipaloitu ja Rajamäen tyyliin limemarinoitu kesäkurpitsa?
Jos mökillä ei ole sopivaa multaisaa paikkaa kurpitsalle, istuta kurpitsa suoraan multasäkkiin. Kompostimullassa on hyviä orgaanisia ravinteita ja kompostia lannoitteeksi. Tee kylkiin muutama aukko, jotta ylimääräinen vesi pääsee pois. Kurpitsakasvusto peittää säkin näkyvistä.
Puutarhamulta on korkealaatuinen perusmulta, jossa kesäkurpitsan on hyvä kasvaa. Kurpitsat tarvitsevat runsaasti ravinteita ja niitä voi antaa viikoittain kastelun yhteydessä. Sekoita veteen aitoa vaaleanpunaista jauhetta, Puutarhan Kesää.