Kalkitus

Kalkitus on Suomessa välttämätöntä, koska monet puutarhakasvimme ovat kotoisin maista, joissa maaperä sisältää enemmän kalkkia. Kun maaperän happamuutta pienennetään kalkitsemalla, kasvit pystyvät nauttimaan ravinteista tehokkaasti ja kasvavat hyvin.

Pihapiiriä kuntoon!

Keväisin on tärkeätä huomioida nurmikko, pihan kasvit ja pensaat sekä toki tarkastaa rakennuksien kunto. Muutama vuosi hoitamattomana näkyy valitettavasti pihan kunnossa ja on iso työ hoitajalleen saattaa piha taas uuteen kukoistukseen.

Kalkitse nurmikko keväällä

Mikäli kasvualustan kalkitsemisesta on kulunut aikaa jo pari kolme vuotta, on tarpeellista kalkita runsaammin. Ainoastaan sillä saadaan maaperän happamuus saadaan kääntymään nurmikon kasvamiselle ihanteelliseen suuntaan.

Kalkita voit milloin vaan – myös syksyllä!

Kastemadot viihtyvät hyvin kalkitussa maassa. Ne hajottavat tehokkaasti pihan eloperäistä puutarhajätettä kasveille ravinteiksi. Syksyinen vilkkaus maaperässä ilmastoi kasvualustaa. Helli multaa kalkilla!

Alppiruusun runsaan kukinnan salaisuus

Mustilan arboretum kehitteli Helsingin Yliopiston kanssa lähes 30 vuoden ajan meikäläisiin olosuhteisiin sopivia, kestäviä ja kauniita alppiruusuja. Tellervo Koivisto nimesi yhden niistä Kalevalan mukaan Kullervoksi varmaankin sen erikoisen ja kauniin kukinnon vuoksi.