Syyslannoite tulisi antaa kasveille, kun lehdet ovat vielä vihreitä. Tällöin kasvi pystyy hyödyntämään lannoitteen sisältämät ravinteet ennen kylmän tuloa. Puutarhan SYKSY ™ sirotellaan kasveille elo-syyskuussa.
Syyslannoite valmistelee kasvit talven tuloon parantaen niiden talvenkestävyyttä ja tulevan kasvukauden hyvinvointia. 0,25 dl Puutarhan Syksyä riittää yhden puun tai pensaan lannoittamiseen. Ripottele syyslannoite latvuksen kokoiselle alueelle maan pintaan ja haravoi kevyesti pintakerrokseen, mikäli mahdollista.
Puutarhan SYKSY™ on lannoite, joka ei sisällä ollenkaan kasvien luonnollista rytmiä sekoittavaa typpeä. Typpi rehevöittää kasvua keväällä, mutta syksyllä kasvien pitää valmistautua talvilepoon.
Nurmikko on poikkeus säännöstä, koska nurmi kasvaa pituutta lumentuloon asti.
Puutarhakalkki™ on kalkki, jolla voidaan kalkita nurmikko myös syksyllä. Yleensä kalkitseminen
hoidetaan keväisin, mutta myös syksyllä voidaan hoitaa nurmikkoa samaan tapaan kuin keväisin.
Puutarha tarvitsee kalkkia aina, kun maaperän happamuus nousee tai kasvualusta on tiivistä ja
elotonta. Oma lukunsa ovat tietysti kasvit, jotka viihtyvät nimenomaan happamassa maassa, kuten rodot ja ikivihreät. Kalkitsemalla muun muassa vähennetään maaperän happamuutta, ja sen lisäksi kaikille kasveille annetaan vielä syyslannoitus, joka on tietysti eri asia kuin kalkitseminen. Myös happaman maan kasvit tarvitsevat loppukesällä Puutarhan Syksyä, vaikka niitä ei kalkita.
Kalkin vaikutus syyspuutarhassa
Vielä vihreänä sinnittelevä kasvillisuus käyttää syksylläkin maaperän ravinteita hyödykseen ja kasvattaa mm. juuristoaan vahvemmaksi. Hyvin kalkitusta maasta useimmat puutarhakasvit saavat ravinteet käyttöönsä. Suomessa puutarhan kasvualusta pyrkii vuosien aikana itsestään happanemaan. Liian happamassa maaperässä ravinteet ovat sellaisessa muodossa, että kaikki puutarhakasvit eivät pysty hyödyntämään niitä.
Kalkki vaikuttaa happamuuden lisäksi maaperän mururakenteeseen sekä pieneliötoimintaan. Syksyinen vilkkaus maaperässä ilmastoi kasvualustaa. Kastemadot viihtyvät hyvin kalkitussa maassa ja hajottavat tehokkaasti pihan eloperäistä puutarhajätettä. Kiertotaloutta parhaimmillaan! Kuihtuvien kasvinosien sisältämät ravinteet palaavat vilkkaan pieneliötoiminnan ansiosta takaisin maaperään ja kasvien käyttöön.