Juhannusperunaa metsästämässä – Vinkit perunan istutukseen ja kasvattamiseen keväällä
Keväisen sään myötä päätin lähteä edistämään kasvualuetta, johon aion istuttaa perunoita. Tavoitteenani on saada istutettua perunat istutuskehiin, joissa kasvutilaa on reilu neliö per istutusala. Olen istuttanut laatikkoon yhdeksän siemenperunaa muutamaan riviin noin 25 sentin välein.
Kasvualustana on edellisten vuosien aikana lisättyä multaa ja turvetta. Vuosi sitten lannoitin maata Herkkuperunan lannoksella, joka sisältää tasapainoisesti kaikkia herkullisten perunoiden tarvitsemia ravinteita.
Lannoituksella ja laadukkaalla mullalla edesautat perunan itämistä ja kasvua
Perunoita istuttaessa on tärkeää huolehtia mullan laadusta ja riittävyydestä. Ennen perunoiden istuttamista lisäsin molempiin istutuskehiin kaksi pussia korkealaatuista puutarhamultaa sekä Ympäristön ystävä -lannoitetta, joka hyödyttää maaperää ja kasveja.
Ympäristön ystävä -lannoitepurkin kyljessä on ohjeena lisätä perunan istutuksessa lannoitetta noin 1,5 desiä neliömetrille. Kyseessä on kiertotalousravinne, jonka lannoitesisällössä hyödynnetään elintarviketeollisuuden sivuvirtoja. Lannoite tulee sekoittaa kasvumaan joukkoon tasaisesti. Uusi multa sisältää ravinteita noin kuukaudeksi, mutta koska kasvumaassa oli myös edellisten kausien multaa ja turvetta, lannoitetta oli tarpeen lisätä heti siemenperunan istutuksen yhteydessä. Näin perunalle saadaan varmistettua parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet.
Kuinka aikaisin perunan voi istuttaa?
Moni varmasti miettii, voiko perunan istuttaa jo huhtikuun loppupuolella. Perunan verso ei siedä hallaa, mutta ennen kun verso on saavuttanut 5–10 sentin korkeuden, hallasta ei ole vaaraa. Jos pakkanen kuitenkin laskee alle viiden asteen, maaperä alkaa jäätyä ja voi vaurioittaa perunan kasvua. Maaperän jäätymistä voidaan ennaltaehkäistä kastelemalla maata lämpimällä (ei kuitenkaan kuumalla) vedellä.
Perunalajikkeen valinnassa kannattaa miettiä kasvuaikaa ja perunan käyttötarkoitusta
Juhannusperunaksi valittiin Luomu Marabel -lajike. Kyseessä on kiinteä, satoisa ja nopeakasvuinen yleisperuna, joka sopii hyvin keskikesän juhlaan tähdättäväksi juhannusperunaksi.
Tällä hetkellä perunat ovat siis lannoitetussa maassa. Nyt ei auta muu, kuin pitää niistä hyvää huolta ja seurata ilman lämpötilaa. Tavoitteena on saada oman sadon maukkaat perunat juhannuspöytään. Sitä odotellessa!
Vinkkilista perunankylvöön:
- Jos haluat juhannuspöytään oman maan perunat ja asut Etelä-Suomessa, perunat voi jo istuttaa.
- Siemenperunat istutetaan noin 25 sentin välein, jolloin niille jää tilaa kasvaa.
- Perunoita istutettaessa on tärkeää huolehtia mullan laadusta ja riittävyydestä. Käytä kasvatusalustana korkealaatuista multaa, jota lannoitat säännöllisesti.
- Perunan verso ei siedä hallaa, mutta hallasta ei ole vaaraa, jos varsi on alle 10-senttinen. Mikäli tiedossa on viisi astetta kovempi pakkanen, maaperän jäätymistä voidaan ennaltaehkäistä lämpimällä vedellä.
Jussin käyttämät tuotteet: